Uuskeynesiläinen Heikki oli onnistunut nukkumaan suurimman osan Eeron kolmannen päivän esityksestä, ja hän oli muutenkin elänyt pitkälti omissa maailmoissaan kiinnittämättä juurikaan huomiota vaihdantajärjestelmän logiikkaan. Vimpainta hän osasi käyttää, ja se oli riittänyt hänelle; hänen mielestään oli parempi käyttää aikansa johonkin järkevien ihmisten toimintaan, kuten lenkkitossujen puhdistamiseen ja uuden pipon neulomiseen. Keken esittämä teoria oli saanut hänet kuitenkin jostain syystä ärtymään, ja näin Heikki näki tarpeelliseksi hyökätä, kaikkien läsnäollessa, Keken näkemystä vastaan kertomalla miten asiat todellisuudessa ovat.
Ensinnäkin, Keke teki väärin tuijottaessaan todellisuuden sijasta tilikirjaa. Raha oli vain väline, ja kaikki makronesialaisten tavoitteet liittyvät ja niiden pitääkin liittyä oikeisiin hyviin asioihin, kuten kookospähkinöihin. Penkin tehtävänä on aivan ilmeisesti kanavoida varallisuutta yhteisön jäseneltä toiselle. Varallisuus ei ole rahaa, vaan todellista varallisuutta, esimerkiksi kookospähkinöitä. Myös toiselle suoritettu hiustenleikkuu on tässä mielessä varallisuutta, jota leikkaaja siirtää leikattavalle. Leikkaaja luopuu kulutuksesta nyt ja saa vastineeksi todennäköisyysjakauman tulevia hyödykkeitä, mistä merkkinä hänellä on saatavia Penkin kirjoissa. Hän on näin säästäjä. Tai sitten leikkaaja on jo saanut tietyn nipun hyödykkeitä, jotka maksaakseen hän nyt luopuu työpanoksestaan; tässä tapauksessa hän on ollut velallinen. Näin työpanoksen ja kulutuksen voi rinnastaa, eli molemmista luovutaan, tai kulutuksesta luovutaan kun luovutetaan oma työpanos toisen hyväksi. Oli miten oli, kaikki järkevät ihmiset tietävät tämän jo.
Penkki auttaa ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa tulevia hyödykkeitä nykyisiin, löytämään niitä jotka haluavat tehdä päinvastaisia kauppoja. Vain sellaisia rahoitusjärjestelyjä – rahoituksella tarkoitetaan tässä hyödykkeiden luovuttamista toisen käyttöön, ikään kuin hyödykelainan muodossa – voidaan tehdä, joihin molemmat osapuolet suostuvat. Jonkun täytyy olla valmis luopumaan nyt kulutuksesta vastineeksi tulevaisuuden kulutuksen odotuksesta. Ja toisin päin. Rahajärjestelmä on hienostunut kirjanpitojärjestelmä.
Tässä vaiheessa Eero keskeytti Heikin. Hänellä oli kysyttävää. Alkuun Eero totesi, että Heikin selityksessä oli paljon perää. Makronesiassahan ei ollut edes käytössä rahaa, joten nimenomaan hyödykkeiden tuottamisella, kuluttamisella, ja niiden toiselle luovuttamisella ja toiselta ottamisella oli merkitystä.
Mutta sitten oli jotakin, mitä Eero ei kerta kaikkiaan pystynyt hahmottamaan. Se oli kauppojen näkeminen kahden osapuolen välisenä rahoitusjärjestelynä. Vaihdantajärjestelmän – ja Penkin sen osana – vaikutushan oli nimenomaan se että tällaisia rahoitusjärjestelyjä ei synny. Ei ole hyödykkeiden ”antolainaajia” (lender) eikä ”ottolainaajia” (borrower). Kun Tuomas myy puuta Simeonille, niin Tuomas ei välttämättä edes tiedä mitä Simeoni sillä tekee: kenties hän käyttää sitä veneen rakentamiseen, kenties hän polttaa sen. Mutta mikä tärkeintä, Tuomas ei tiedä rahoittaako hän Simeonin investointia, tai kulutusta, vai onko Simeoni jo maksanut investointinsa myymällä hyödykkeitä etukäteen ja kerryttämällä näin saataviaan (jälkimmäisessä tapauksessa hän ei tarvitse ulkopuolista rahoittajaa). Tuomas ei tiedä Simeonin saldoa, eikä hänen tarvitsekaan tietää. Hän myy puuta. Miksi hän sitten myy puuta? Luultavasti siksi, että hän on saanut tavalla tai toisella sitä käsiinsä, mutta ei halua itse kuluttaa sitä. Puun sijaan hänen saattaa tehdä mieli kuluttaa jotain muuta – ja jo samana iltana. Jos Tuomaksen tilin saldo on puumyynnin jälkeen positiivinen, niin Heikin mukaan hän on säästäjä. Mutta Tuomas ei luultavasti tietoisesti aikonut säästää, vaan hän myi puuta – jonka hankkimiseen hän oli erikoistunut – ja osti sitten heti perään samaan hintaan Aapolta kalaa – jonka hankkimiseen tämä oli erikoistunut.
Kuka sitten rahoittaa Simeonin veneinvestointia, jos oletamme hänen ostaneen puuta veneen rakentamista varten ja velkaantuen? Sitä on vaikea sanoa. Sen sijaan on helppo sanoa, että kuka tahansa Simeonin veneinvestointia sitten rahoittaakin, ei itse tiedä rahoittavansa sitä. Tämä ei ole järjestely, josta löytyisi kaksi yksityistä osapuolta. Yhteisö yhdessä rahoittaa Simeonin investointia. Tämä tulee parhaiten esiin skenaariossa, jossa Simeonin investointi johtaa luottotappioihin. Rahoittaja on se, joka kärsii luottotappioita. Kuka kärsii tappioita? Siitä pitää demokraattisesti sopia. Tappioita eivät kärsi automaattisesti ne, joilla on Penkin kirjoissa saatavia, eli Heikin ”säästäjät”, vaan todennäköisesti tappiot jyvitetään yhteisön jäsenille verotuksen kautta.
Mitä Heikki vastasi? Heikki sanoi vastaavansa näihin kysymyksiin myöhemmin. Ensin hänen pitää tutkia tarkemmin Makronesian vaihdantajärjestelmää. Jostakin syystä hän oli olettanut, että kyseessä on vastaava järjestelmä kuin mihin hän Suomessa oli tottunut. Tästä oletuksesta johtuen hän oli kuvannut järjestelmää ikään kuin se vastaisi kaikille tuttua rahajärjestelmää. Mutta nyt hän ei ollut enää varma asiasta.