Makronesia, päivä 12: Lisää asiattomia teorioita

Uuskeynesiläinen Heikki oli onnistunut nukkumaan suurimman osan Eeron kolmannen päivän esityksestä, ja hän oli muutenkin elänyt pitkälti omissa maailmoissaan kiinnittämättä juurikaan huomiota vaihdantajärjestelmän logiikkaan. Vimpainta hän osasi käyttää, ja se oli riittänyt hänelle; hänen mielestään oli parempi käyttää aikansa johonkin järkevien ihmisten toimintaan, kuten lenkkitossujen puhdistamiseen ja uuden pipon neulomiseen. Keken esittämä teoria oli saanut hänet kuitenkin jostain syystä ärtymään, ja näin Heikki näki tarpeelliseksi hyökätä, kaikkien läsnäollessa, Keken näkemystä vastaan kertomalla miten asiat todellisuudessa ovat.

Ensinnäkin, Keke teki väärin tuijottaessaan todellisuuden sijasta tilikirjaa. Raha oli vain väline, ja kaikki makronesialaisten tavoitteet liittyvät ja niiden pitääkin liittyä oikeisiin hyviin asioihin, kuten kookospähkinöihin. Penkin tehtävänä on aivan ilmeisesti kanavoida varallisuutta yhteisön jäseneltä toiselle. Varallisuus ei ole rahaa, vaan todellista varallisuutta, esimerkiksi kookospähkinöitä. Myös toiselle suoritettu hiustenleikkuu on tässä mielessä varallisuutta, jota leikkaaja siirtää leikattavalle. Leikkaaja luopuu kulutuksesta nyt ja saa vastineeksi todennäköisyysjakauman tulevia hyödykkeitä, mistä merkkinä hänellä on saatavia Penkin kirjoissa. Hän on näin säästäjä. Tai sitten leikkaaja on jo saanut tietyn nipun hyödykkeitä, jotka maksaakseen hän nyt luopuu työpanoksestaan; tässä tapauksessa hän on ollut velallinen. Näin työpanoksen ja kulutuksen voi rinnastaa, eli molemmista luovutaan, tai kulutuksesta luovutaan kun luovutetaan oma työpanos toisen hyväksi. Oli miten oli, kaikki järkevät ihmiset tietävät tämän jo.

Penkki auttaa ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa tulevia hyödykkeitä nykyisiin, löytämään niitä jotka haluavat tehdä päinvastaisia kauppoja. Vain sellaisia rahoitusjärjestelyjä – rahoituksella tarkoitetaan tässä hyödykkeiden luovuttamista toisen käyttöön, ikään kuin hyödykelainan muodossa – voidaan tehdä, joihin molemmat osapuolet suostuvat. Jonkun täytyy olla valmis luopumaan nyt kulutuksesta vastineeksi tulevaisuuden kulutuksen odotuksesta. Ja toisin päin. Rahajärjestelmä on hienostunut kirjanpitojärjestelmä.

Tässä vaiheessa Eero keskeytti Heikin. Hänellä oli kysyttävää. Alkuun Eero totesi, että Heikin selityksessä oli paljon perää. Makronesiassahan ei ollut edes käytössä rahaa, joten nimenomaan hyödykkeiden tuottamisella, kuluttamisella, ja niiden toiselle luovuttamisella ja toiselta ottamisella oli merkitystä.

Mutta sitten oli jotakin, mitä Eero ei kerta kaikkiaan pystynyt hahmottamaan. Se oli kauppojen näkeminen kahden osapuolen välisenä rahoitusjärjestelynä. Vaihdantajärjestelmän – ja Penkin sen osana – vaikutushan oli nimenomaan se että tällaisia rahoitusjärjestelyjä ei synny. Ei ole hyödykkeiden ”antolainaajia” (lender) eikä ”ottolainaajia” (borrower). Kun Tuomas myy puuta Simeonille, niin Tuomas ei välttämättä edes tiedä mitä Simeoni sillä tekee: kenties hän käyttää sitä veneen rakentamiseen, kenties hän polttaa sen. Mutta mikä tärkeintä, Tuomas ei tiedä rahoittaako hän Simeonin investointia, tai kulutusta, vai onko Simeoni jo maksanut investointinsa myymällä hyödykkeitä etukäteen ja kerryttämällä näin saataviaan (jälkimmäisessä tapauksessa hän ei tarvitse ulkopuolista rahoittajaa). Tuomas ei tiedä Simeonin saldoa, eikä hänen tarvitsekaan tietää. Hän myy puuta. Miksi hän sitten myy puuta? Luultavasti siksi, että hän on saanut tavalla tai toisella sitä käsiinsä, mutta ei halua itse kuluttaa sitä. Puun sijaan hänen saattaa tehdä mieli kuluttaa jotain muuta – ja jo samana iltana. Jos Tuomaksen tilin saldo on puumyynnin jälkeen positiivinen, niin Heikin mukaan hän on säästäjä. Mutta Tuomas ei luultavasti tietoisesti aikonut säästää, vaan hän myi puuta – jonka hankkimiseen hän oli erikoistunut – ja osti sitten heti perään samaan hintaan Aapolta kalaa – jonka hankkimiseen tämä oli erikoistunut.

Kuka sitten rahoittaa Simeonin veneinvestointia, jos oletamme hänen ostaneen puuta veneen rakentamista varten ja velkaantuen? Sitä on vaikea sanoa. Sen sijaan on helppo sanoa, että kuka tahansa Simeonin veneinvestointia sitten rahoittaakin, ei itse tiedä rahoittavansa sitä. Tämä ei ole järjestely, josta löytyisi kaksi yksityistä osapuolta. Yhteisö yhdessä rahoittaa Simeonin investointia. Tämä tulee parhaiten esiin skenaariossa, jossa Simeonin investointi johtaa luottotappioihin. Rahoittaja on se, joka kärsii luottotappioita. Kuka kärsii tappioita? Siitä pitää demokraattisesti sopia. Tappioita eivät kärsi automaattisesti ne, joilla on Penkin kirjoissa saatavia, eli Heikin ”säästäjät”, vaan todennäköisesti tappiot jyvitetään yhteisön jäsenille verotuksen kautta.

Mitä Heikki vastasi? Heikki sanoi vastaavansa näihin kysymyksiin myöhemmin. Ensin hänen pitää tutkia tarkemmin Makronesian vaihdantajärjestelmää. Jostakin syystä hän oli olettanut, että kyseessä on vastaava järjestelmä kuin mihin hän Suomessa oli tottunut. Tästä oletuksesta johtuen hän oli kuvannut järjestelmää ikään kuin se vastaisi kaikille tuttua rahajärjestelmää. Mutta nyt hän ei ollut enää varma asiasta.

Makronesia, päivä 11: Modernia rahateoriaa

Eeron kirjanpitopuljusta oli alettu käyttää nimitystä Penkki, sillä Lauri oli rakentanut hienon penkin jolla Eero istui kirjanpitotöitä tehdessään, kahta eri näyttöpäätettä tuijottaen (olihan hänellä kaksi silmää). Yhä useammat yhteisön jäsenistä puhuivat siitä kuinka heillä oli ”Penkin kirjoissa” saatavia tai velkoja. Tämä oli sikälikin kätevää, että näin Eero yksityishenkilönä saatiin erotettua työnantajastaan.

Keke oli edelleen syvästi fiksaantunut näkemykseensä, jonka mukaan Makronesiassa raha toimii viimekätisenä maksuvälineenä. Hän oli aamulla analysoinut Makronesian julkisten instituutioiden, Alltingin ja Penkin, suhdetta. Näin hän kuvasi asiaa Aapolle, josta oli pikku hiljaa tulossa hänen luotettunsa:

Alltingi ja Penkki toimivat yhteistyössä; molemmat edustavat julkista sektoria. Koska Penkille on annettu oikeus laskea liikkeelle viimekätisiä maksuvälineitä, niin Alltingi voi ostaa ihan mitä tahansa se haluaa; siltä eivät lopu rahat kesken, koskaan. Penkin kirjoissa olevat saatavat ovat näitä maksuvälineitä; ne edustavat julkisen sektorin velkaa ja yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta.

Aapo ei nähnyt Keken kuvaavan Makronesian vaihdantajärjestelmää, vaikka kovasti yrittikin ymmärtää tämän tarjoamaa näkökulmaa. Hän kysyi: ”Onko Penkki siis mielestäsi jotakin velkaa niille, joilla on sen kirjoissa saatavia?”

Keke selitti, että asian voi nähdä näin, vaikka velka tässä tapauksessa tarkoittaakin vain sitä että Penkki lupaa maksaa 10 euroa sille jolla on 10 euron edestä maksuvälinettä hallussaan.

Aapon mielestä Keken vastaus ei varsinaisesti selventänyt asiaa.

Aapo ei kuitenkaan luovuttanut. Hän kertoi Kekelle siitä kuinka hänen johtamansa ryhmä oli kunnostanut polun, ja kuinka ostajana oli ollut yhteisö yhdessä, eli Alltingi. Aapo kävi läpi Penkin tekemät kauppaan liittyvät kirjaukset ja pyysi Kekeä kuvaamaan kyseisiä ilmiöitä omasta näkökulmastaan, käyttämänsä mallin pohjalta. Keke selitti juurta jaksain:

Alltingilla oli Penkissä tili, Yhteisö-tili, johon oli kytketty rajaton luotto[1]. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tilin voi vetää surutta miinukselle. Kun Alltingi maksoi Aapon ryhmälle 500 euroa, niin sen Yhteisö-tiliä debitoitiin. Aapon ryhmän jäsenten tileille ilmestyneet 500 euroa Penkki loi tilejä kreditoidessaan ikään kuin tyhjästä, napin painalluksella! Rahan luominen tyhjästä saattaa toki asioihin perehtymättömän korvaan kuulostaa uskomattomalta, mutta tämä todella oli asioiden laita. Näin julkinen sektori laski liikkeelle 500 euroa uutta rahaa, sen omia velkakirjoja, ja lisäsi samalla summalla yksityisen sektorin nettorahoitusvarallisuutta. Vaikka tällaisen velkakirjan haltija ei pysty lunastamaan sillä kultaa eikä edes suolaa, niin sillä on silti positiivinen arvo koska Alltingi hyväksyy näitä omia velkakirjojaan maksuna kun se asettaa veroja yhteisön jäsenille. Nämä velkakirjat ovat lisäksi laillisia maksuvälineitä, joilla voi maksaa myös yksityisiä velkoja. Yhdessä nämä Penkin liikkeellelaskeman rahan käyttömahdollisuudet takaavat sen, että rahalla riittää kysyntää.

Aapoa kiinnosti kuulla tarkemmin, että miten verotus Keken näkemyksen mukaan toimii. Keke selitti, että verotuksen yhteydessä yksityisen sektorin tilejä debitoidaan ja näin kierrossa olevan rahan määrä pienenee. Kuten hän hetki sitten oli todennut, niin Alltingi hyväksyy verojen maksuna omia velkakirjojaan, joita siis siirretään yksityisiltä tileiltä Yhteisö-tilille.

Keke vaikutti olevan ainakin osittain oikeassa, sillä yhteisön jäsenten tilejä oli tosiaankin debitoitu verotuksen yhteydessä. Mutta mitä jos verotettavalla yksilöllä oli tili miinuksella? Keken mukaan tämä maksoi veronsa kun tiliään debitoitiin, mutta Aapo ei nähnyt miten verojen ”maksu” olisi tapahtunut Alltingin omilla velkakirjoilla, kun ei kyseisellä veronmaksajalla ollut sellaisia edes Keken määritelmän mukaan hallussaan.

Myös se mitä Keke oli sanonut yksityisen sektorin nettorahoitusvarallisuudesta häiritsi Aapoa. Eerohan oli selittänyt, kuinka Yhteisö-tili oli vain välitili, ja kuinka sille kirjattu velka oli velkaa jonka yhteisön jäsenet tulivat lopulta maksamaan samalla tavalla kuin he maksoivat yksityisetkin velkansa – luovuttamalla hyödykkeitä. Jos yksityinen sektori on se joka vastaa noista Yhteisö-tilin veloista, niin yksityisen sektorin nettorahoitusvarallisuuden on oltava nolla.

Sitten olivat vielä nämä Alltingin/Penkin velkakirjat, joita saatavat Penkin kirjanpidossa kuulemma edustivat. Eihän noita kaikkia saatavia voitu mitenkään pitää julkisen sektorin velkakirjoina, kun Penkin taseen vasemmalla puolella oli Yhteisö-tilin – joka oli sitä paitsi juuri nyt nollilla – lisäksi paljon yksityisiä velkoja. Uusia saataviahan syntyi samaa tahtia kun syntyi yksityisiä velkojakin; aluksi kaikki velat olivat olleet yksityisiä, eikä ollut puhettakaan siitä että saatavat olisivat olleet saatavia joltakin tietyltä taholta, kuten Penkiltä tai Alltingilta.

Aapo oli sitä mieltä, että Eeron alkuperäinen kuvaus siitä miten vaihdantajärjestelmä toimii oli ollut hyvin selkeä. Jos Keke lopulta kuvasi samaa järjestelmää, niin hänen maalaamansa kuva siitä vaikutti kovin monimutkaiselta ja paikoin ongelmalliselta, jopa epäloogiselta. Makronesialaisten yleisen käsityksen mukaan yksilö joka luopui hyödykkeistä saamatta mitään vastineeksi sai tililleen kirjauksen, josta selvisi minkä hintaisista hyödykkeistä hän oli luopunut. Keken mukaan sama yksilö sai luovuttamiensa hyödykkeiden vastineeksi Alltingin/Penkin velkakirjoja, ja oli näin vastaanottanut maksun; hän voi vuorostaan suorittaa maksuja toisille luovuttamalla heille noita velkakirjoja. Siinä missä Keke näki jonkin tietyn tahon olevan velkaa sille jolla oli Penkin kirjoissa saatavia, eivät makronesialaiset nähneet saatavilla suoraa yhteyttä minkään toisen tahon velkaan. Kuten Eero oli kolmantena päivänä todennut: ”Uuden vaihdantajärjestelmän puitteissa Lauri ei voi esittää mitään vaatimuksia Tuomaksen tai kenenkään muunkaan suuntaan velkojan ominaisuudessa. Ei niin että hänen tarvitsisikaan: sen kun vain lähtee ostoksille – kyllä myyjiä aina riittää.”

Aapo totesi, että Keken vastuulle jäi näyttää että hänen kuvauksensa (lue: mallinsa) Makronesian vaihdantajärjestelmästä oli jollakin tavalla parempi, toimivampi, kuin yleisen käsityksen mukainen kuvaus. Tähän mennessä kuullun perusteella tilanne vaikutti olevan päinvastainen.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

[1] Ks. Overdraft.