Friday, August 26, 2016

Makronesia, päivä 9: Epäluottamuslause


Tuomaksen teki mieli muna-pekoniaamiaista. Häneltä olivat tulitikut loppu, joten hän ryömi bussin matkatavaratilan perukoille täydennystä etsimään. Sieltä hän kaikeksi yllätyksekseen löysi tulitikkujen ja paistinpannun lisäksi parrakkaan, lyhytkasvuisen miehen vetämästä sikeitä. Oliko tämä joku makronesialainen aboriginaali? Ei. Mies puhui unissaan selvää suomea: ”Valtavirta... perkele... saatana”.
Vieras mies heräsi säikähtäin. Torpedon lailla hän syöksyi Tuomaksen kainalon alta, hyppäsi ulos bussin matkatavaratilasta ja pinkaisi metsään. Tuomas perään, ja eipä aikaakaan kun hän kuuli rääkäisyn: uusi tuttavuus oli pudonnut villisika-ansaksi kaivettuun, kaksi metriä syvään kuoppaan. Pian kuopan ympärille oli kokoontunut suuri joukko, joka sai kuulla ansaan joutuneen, Kekeksi itsensä esitelleen miehen koskettavan tarinan.
Keke oli valmistunut viisi vuotta sitten taloustieteen tohtoriksi Missourin yliopistosta (Kansas City, USA). Veri veti kuitenkin koto-Suomeen, ja sinne palattuaan hän oli kolmen vuoden ajan turhaan yrittänyt hakea paikkaa paikallisista opinahjoista. Hän oli kohdannut työnhaussa ikävää syrjintää. Ei, ei häntä pituutensa vuoksi ollut syrjitty. Hän vain sattui edustamaan väärää taloustieteen koulukuntaa. Suomessa akateemisina portinvartijoina toimivat lähinnä uusklassisen taloustieteen[1] edustajat, ja hän taas oli jälkikeynesiläinen. Vielä tarkemmin määriteltynä hän oli Modernin Rahateorian (MMT) edustaja, mikä nähtiin valtavirtataloustieteilijöiden toimesta erittäin suurena stigmana.[2]
Epäreiluksi kokemansa kohtelun ja sitä seuranneen työttömyyden katkeroittama Keke oli viimeisen vuoden ajan erikoistunut huijauksiin, joissa hän sulkeutuu suureen matkalaukkuun jonka hänen rikoskumppaninsa sijoittaa pidempää matkaa ajavan bussin ruumaan. Matkan aikana hän kömpii ulos laukusta taskulampun kanssa, tyhjentää kanssamatkustajien laukut arvoesineistä ja palaa takaisin omaan laukkuunsa ennen perille saapumista. Määränpäähän saavuttua bussissa matkustanut rikoskumppani poimii laukun ruumasta. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että rikoskumppani oli humalapäissään asettanut laukun taloustieteilijöiden tilausajobussin muista matkalaukuista tyhjään ruumaan ja astunut itse viereiseen Helsinki-Tampere-linjan bussiin.
Makronesiaan päädyttyään Keke oli piilotellut bussin ruumassa ja poistunut sieltä vain öisin ruuanhakuun. Liekö kohtalon ivaa, kun Keke oli päätynyt planetaalle jolla ei ollut tarjolla töitä sen kummemmin taloustieteilijöille kuin varkaillekaan.
Moni tieteilijöistämme tunsi sääliä Kekeä kohtaan, eikä ollut epäilystäkään siitä etteikö heidän tulisi toivottaa tämä tervetulleeksi yhteisöön. Aapo tarjosikin auttavaa kättä, johon tarttuen Keke kampesi itsensä ylös kuopasta. Mutta kuinka he voisivat hyväksyä vaihdantajärjestelmän piiriin henkilön, jolla oli vahvaa näyttöä halusta ottaa ilman tarkoitustakaan antaa samalla mitalla takaisin? Tuomas ilmaisi ongelman näin: ”Varkaan ja Makronesian vaihdantajärjestelmän logiikat eivät olleet keskenään yhteensopivia”.
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, etttä Keke ei ainakaan toistaiseksi nauttinut kanssaihmistensä luottamusta. Tämä tarkoitti sitä, että hänen tuli luovuttaa hyödykkeitä ennen kuin hän voi ottaa hyödykkeitä; hän ei voi ostaa hyödykkeitä ilman että on suorittanut niistä maksun etukäteen myymällä hyödykkeitä. Barter-taloudessa tämä ehto toteutuisi tietysti itsestään. Makronesian vaihdantajärjestelmän tapauksessa tämän ehdon toteutuminen varmistettaisiin niin, että järjestelmään asetettaisiin rajoite joka estäisi Kekeä solmimasta kauppaa jonka seurauksena hänen tilinsä saldo painuisi negatiiviseksi, debet-puolelle.
Keke ymmärsi tilanteen ja piti kohtelua täysin reiluna. Hän ei tietenkään ollut sellaisessa asemassa, että voisi ottaa muilta hyödykkeitä ja jättää maksun myöhemmäksi. Jos kaikille sopisi, niin hän lähtisi tästä mielellään heti ruuanhakuun. Yönsä hän voisi nukkua toistaiseksi bussissa.
”Hetkinen”, sanoi Timo, muistaen sateisen yön jolloin kaikki pakkautuivat kahteen majaan. ”Miksi kenellekään ei tullut mieleen, että olisimme voineet nukkua bussissa?” Viisaskin voi tuntea itsensä välillä todella tyhmäksi.
Päivä kului kaikkien osalta arkiaskareissa. Alkuillasta Eero toimitti Kekelle henkilökohtaisen vimpaimen ja opasti sen käytössä. He saivat kirjattua ensimmäisen kaupankin, sillä Eero oli halukas ostamaan Kekeltä etanoita viiden euron hintaan.
Keke tunsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jonkinlaista ylpeyttä, kun hän myöhemmin illalla osti Aapolta kaksi punasimppua.






------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ 

[1] Makrotaloustieteen puolella uuskeynesiläisten nähdään edustavan uusklassista suuntausta.
[2] Ks. esim. valtavirtaa edustavan Heikki Pursiaisen kirjoitus, jossa hän toteaa näin: ”Haastateltu henkilö oli kuitenkin pienellä kirjoitettavan rahateorian asemesta isolla kirjoitettavan ”Modernin Rahateorian” kehittäjä. Isokirjaiminen versio ei ole tiedettä, vaan eräänlainen aktivistien lahko tai kuppikunta, jolla ei ole tekemistä varsinaisen rahateorian kanssa.”

No comments:

Post a Comment