Thursday, August 18, 2016

Makronesia, päivä 6: Piikki aukeaa


Huonosti nukutun yön jälkeen sankarimme heräsivät vartalon kolotukseen. Siitä huolimatta kukaan ei soittanut pomolleen ja ilmoittanut jäävänsä sairauden takia kotiin – päinvastoin. Varsinkin rakentajilla oli entistä suurempi syy saada majoja valmiiksi.
Kiireestä huolimatta onnistui Eero kutsumaan koko poppoon lyhyeen lounastapaamiseen. Hän toi esiin positiivisen ongelman: Sekä metsästäjillä että kalastajilla oli joko käynyt flaksi tai sitten pyyntitekniikat ja -taidot olivat kehittyneet – luultavasti molempia. Aamun ja aamupäivän saalis sisälsi nimittäin peuran, kaksi villisikaa, kaksi miekkakalaa ja 400-kiloisen sarvivalaan. Tai no, sarvivalaaksi sitä epäiltiin, mutta teoriassa se olisi voinut olla myös nisäkkääksi naamioitunut, erittäin epämuodostunut ja harvinaisen suuri miekkakala. Näiden lisäksi oli vielä pyydetty suuri määrä peruskalaa ja lintuja, ja kerätty marjoja ja hedelmiä.
Ongelma oli se, että tämän yltäkylläisyyden keskellä vähemmän tehokkaiden pyytäjien oli mahdoton yltää edes kohtuullisiin tienesteihin; ruuan hankintaan ei tarvittu 15 miestä, hyvä jos kymmentä. Eero – joka oli onnistunut nappaamaan yhden hauen ja poiminut kaksi puusta pudonnutta kookospähkinää – ja neljä muuta ”resurssia” kannattaisi, jonkinlaisen makrojumalan näkökulmasta katsottuna, ilman muuta siirtää toisiin tehtäviin joissa he voisivat tehokkaammin tyydyttää yhteisön tarpeita.
Eero ja Aapo olivat tunnistaneet yhden tällaisen tarpeen, jota suuri ruokasaalis oli vieläpä kasvattanut: suolatasangolle johtavaa polkua tulisi parantaa. Ilman Simeonin aiempaa ”suolarallia” sitä tuskin voisi poluksi edes kutsua. Polun epätasaisuus teki siitä terveydelle vaarallisen, minkä Simeonikin vahvisti: hän oli jo kertaalleen nyrjäyttänyt nilkkansa. Eero kertoi ottaneensa aiheen puheeksi sen takia, että yksityisenä investointina polun parantamista ei voitaisi toteuttaa, ellei sitten työn tehneille myönnettäisi oikeutta asettaa polulle tullia. Ja tätä tuskin kukaan halusi. Koska koko yhteisö hyötyi yhteisomistuksessa olevan resurssin luokse johtavan polun parantamisesta, oli luontevaa toteuttaa työ julkisena investointina. Eeron ja Aapon johtama viiden miehen ryhmä saisi polun 10 tunnissa välttävään kuntoon, ja 10 euron tuntipalkalla työn kokonaishinnaksi muodostuisi 500 euroa.
Selvä enemmistö kannatti Eeron ehdotusta, mutta äänekäs vähemmistö oli sitä mieltä että nykyinen polku oli riittävän hyvä. He eivät olleet halukkaita ostamaan Eeron ja Aapon ryhmältä polunparantamispalvelua (hyödyke). Päivittäistä kirjanpitopalvelua he ostaisivat jatkossakin yhden euron hintaan, sillä tuosta palvelusta oli selvää hyötyä heille. Toisin oli polun kanssa. He voisivat toki harkita asiaa uudelleen siinä tapauksessa, että heille esiteltäisiin tarkat laskelmat parannetun polun euromääräisistä hyödyistä säästetyn matka-ajan ja vähentyneiden sairauskulujen muodossa. Aapo totesi, että ex ante oli vaikea arvioida paremman polun hyötyjä, mutta ex post he voisivat varmasti esittää siitä luotettavampia arvioita.
Pidemmälle väittelylle ei nyt ollut aikaa, sillä aamun kirkkaus oli väistynyt horisontissa siintävien tummien pilvien tieltä. Koska enemmistö luotti intuitioonsa jonka mukaan polun parantaminen kannattaisi, myönsivät he työn Eeron ja Aapon ryhmälle. Koska ketään ei tässä vaiheessa haluttu pakottaa ostamaan palvelua vasten tahtoaan, ehdotti Eero uuden välitilin (rakentajien yhteenliittymän nimissähän oli jo yksi välitili) perustamista kirjanpitoon. Tilin nimeksi tulisi ”Yhteisö”, ja sitä debitoitaisiin polku-urakan valmistuttua 500 euron arvosta[1]; jotakin tiliähän oli pakko debitoida, jotta voitiin kreditoida 100 eurolla kunkin urakan suorittaneen miehen tiliä. Myöhemmin päätettäisiin sitten siitä miten yksilöiden tilejä debitoitaisiin tuota välitiliä kreditoitaessa. Välitili oli välitili; ei ollut tarkoituksenmukaista roikottaa saldoa siellä loputtomiin. Jonkun oli joka tapauksessa maksettava polku-urakka hyödykkeitä luovuttamalla.[2]
Illan koittaessa oli viisi majaa pystyssä ja sateen uhkakin oli karkoitettu tähtien toimesta pois. Tätä mieluisaa asioiden tilaa juhlistettiin grillaamalla kaksi villisikaa, jotka oli päätetty ostaa Yhteisön piikkiin. Samaan piikkiin mahtuivat vielä kolme pirtupulloa, jotka Eero oli ostanut alkumatkasta moottoritien levähdyspaikalta ja jotka hän oli onnistunut pimittämään aina tähän asti. Ostopäätös juomia koskien oli vieläpä yksimielinen! Villisika kelpasi sekin yhtä kasvissyöjää lukuunottamatta kaikille. Parhaan nukkumapaikan sai Herra Rakennusmestari, joka kannettiin ensimmäisenä petiin hänen kaaduttuaan nuotioon – suolapolulla nyrjähtänyt nilkka kuulemma petti.







-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


[1] Tämä tase havainnollistaa tilannetta välittömästi polku- ja maja-urakoiden valmistuttua:



 [2] Urakan ensimmäinen ”maksaja” on tietysti Eeron ja Aapon ryhmä, joka suorittaa työn ja luovuttaa parannetun polun kaikkien käyttöön. He saavat suorittamastaan työstä maksun ostamalla hyödykkeitä muilta. Näin on hyvin vaikeaa ellei jopa mahdotonta määrittää yksilökohtaisesti kuka on polku-urakan lopullinen maksaja.

No comments:

Post a Comment