Thursday, November 17, 2016

Tarina jatkuu toisaalla

Makronesian tarina saa jatkoa, hieman formaalimmassa muodossa, täällä. Tervetuloa mukaan keskusteluun!

Thursday, September 8, 2016

Makronesia, päivä 12: Lisää asiattomia teorioita


Uuskeynesiläinen Heikki oli onnistunut nukkumaan suurimman osan Eeron kolmannen päivän esityksestä, ja hän oli muutenkin elänyt pitkälti omissa maailmoissaan kiinnittämättä juurikaan huomiota vaihdantajärjestelmän logiikkaan. Vimpainta hän osasi käyttää, ja se oli riittänyt hänelle; hänen mielestään oli parempi käyttää aikansa johonkin järkevien ihmisten toimintaan, kuten lenkkitossujen puhdistamiseen ja uuden pipon neulomiseen. Keken esittämä teoria oli saanut hänet kuitenkin jostain syystä ärtymään, ja näin Heikki näki tarpeelliseksi hyökätä, kaikkien läsnäollessa, Keken näkemystä vastaan kertomalla miten asiat todellisuudessa ovat.
Ensinnäkin, Keke teki väärin tuijottaessaan todellisuuden sijasta tilikirjaa. Raha oli vain väline, ja kaikki makronesialaisten tavoitteet liittyvät ja niiden pitääkin liittyä oikeisiin hyviin asioihin, kuten kookospähkinöihin. Penkin tehtävänä on aivan ilmeisesti kanavoida varallisuutta yhteisön jäseneltä toiselle. Varallisuus ei ole rahaa, vaan todellista varallisuutta, esimerkiksi kookospähkinöitä. Myös toiselle suoritettu hiustenleikkuu on tässä mielessä varallisuutta, jota leikkaaja siirtää leikattavalle. Leikkaaja luopuu kulutuksesta nyt ja saa vastineeksi todennäköisyysjakauman tulevia hyödykkeitä, mistä merkkinä hänellä on saatavia Penkin kirjoissa. Hän on näin säästäjä. Tai sitten leikkaaja on jo saanut tietyn nipun hyödykkeitä, jotka maksaakseen hän nyt luopuu työpanoksestaan; tässä tapauksessa hän on ollut velallinen. Näin työpanoksen ja kulutuksen voi rinnastaa, eli molemmista luovutaan, tai kulutuksesta luovutaan kun luovutetaan oma työpanos toisen hyväksi. Oli miten oli, kaikki järkevät ihmiset tietävät tämän jo.
Penkki auttaa ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa tulevia hyödykkeitä nykyisiin, löytämään niitä jotka haluavat tehdä päinvastaisia kauppoja. Vain sellaisia rahoitusjärjestelyjä – rahoituksella tarkoitetaan tässä hyödykkeiden luovuttamista toisen käyttöön, ikään kuin hyödykelainan muodossa – voidaan tehdä, joihin molemmat osapuolet suostuvat. Jonkun täytyy olla valmis luopumaan nyt kulutuksesta vastineeksi tulevaisuuden kulutuksen odotuksesta. Ja toisin päin. Rahajärjestelmä on hienostunut kirjanpitojärjestelmä.
Tässä vaiheessa Eero keskeytti Heikin. Hänellä oli kysyttävää. Alkuun Eero totesi, että Heikin selityksessä oli paljon perää. Makronesiassahan ei ollut edes käytössä rahaa, joten nimenomaan hyödykkeiden tuottamisella, kuluttamisella, ja niiden toiselle luovuttamisella ja toiselta ottamisella oli merkitystä.
Mutta sitten oli jotakin, mitä Eero ei kerta kaikkiaan pystynyt hahmottamaan. Se oli kauppojen näkeminen kahden osapuolen välisenä rahoitusjärjestelynä. Vaihdantajärjestelmän – ja Penkin sen osana – vaikutushan oli nimenomaan se että tällaisia rahoitusjärjestelyjä ei synny. Ei ole hyödykkeiden ”antolainaajia” (lender) eikä ”ottolainaajia” (borrower). Kun Tuomas myy puuta Simeonille, niin Tuomas ei välttämättä edes tiedä mitä Simeoni sillä tekee: kenties hän käyttää sitä veneen rakentamiseen, kenties hän polttaa sen. Mutta mikä tärkeintä, Tuomas ei tiedä rahoittaako hän Simeonin investointia, tai kulutusta, vai onko Simeoni jo maksanut investointinsa myymällä hyödykkeitä etukäteen ja kerryttämällä näin saataviaan (jälkimmäisessä tapauksessa hän ei tarvitse ulkopuolista rahoittajaa). Tuomas ei tiedä Simeonin saldoa, eikä hänen tarvitsekaan tietää. Hän myy puuta. Miksi hän sitten myy puuta? Luultavasti siksi, että hän on saanut tavalla tai toisella sitä käsiinsä, mutta ei halua itse kuluttaa sitä. Puun sijaan hänen saattaa tehdä mieli kuluttaa jotain muuta – ja jo samana iltana. Jos Tuomaksen tilin saldo on puumyynnin jälkeen positiivinen, niin Heikin mukaan hän on säästäjä. Mutta Tuomas ei luultavasti tietoisesti aikonut säästää, vaan hän myi puuta – jonka hankkimiseen hän oli erikoistunut – ja osti sitten heti perään samaan hintaan Aapolta kalaa – jonka hankkimiseen tämä oli erikoistunut.
Kuka sitten rahoittaa Simeonin veneinvestointia, jos oletamme hänen ostaneen puuta veneen rakentamista varten ja velkaantuen? Sitä on vaikea sanoa. Sen sijaan on helppo sanoa, että kuka tahansa Simeonin veneinvestointia sitten rahoittaakin, ei itse tiedä rahoittavansa sitä. Tämä ei ole järjestely, josta löytyisi kaksi yksityistä osapuolta. Yhteisö yhdessä rahoittaa Simeonin investointia. Tämä tulee parhaiten esiin skenaariossa, jossa Simeonin investointi johtaa luottotappioihin. Rahoittaja on se, joka kärsii luottotappioita. Kuka kärsii tappioita? Siitä pitää demokraattisesti sopia. Tappioita eivät kärsi automaattisesti ne, joilla on Penkin kirjoissa saatavia, eli Heikin ”säästäjät”, vaan todennäköisesti tappiot jyvitetään yhteisön jäsenille verotuksen kautta.
Mitä Heikki vastasi? Heikki sanoi vastaavansa näihin kysymyksiin myöhemmin. Ensin hänen pitää tutkia tarkemmin Makronesian vaihdantajärjestelmää. Jostakin syystä hän oli olettanut, että kyseessä on vastaava järjestelmä kuin mihin hän Suomessa oli tottunut. Tästä oletuksesta johtuen hän oli kuvannut järjestelmää ikään kuin se vastaisi kaikille tuttua rahajärjestelmää. Mutta nyt hän ei ollut enää varma asiasta.

Thursday, September 1, 2016

Makronesia, päivä 11: Modernia rahateoriaa


Eeron kirjanpitopuljusta oli alettu käyttää nimitystä Penkki, sillä Lauri oli rakentanut hienon penkin jolla Eero istui kirjanpitotöitä tehdessään, kahta eri näyttöpäätettä tuijottaen (olihan hänellä kaksi silmää). Yhä useammat yhteisön jäsenistä puhuivat siitä kuinka heillä oli ”Penkin kirjoissa” saatavia tai velkoja. Tämä oli sikälikin kätevää, että näin Eero yksityishenkilönä saatiin erotettua työnantajastaan.
Keke oli edelleen syvästi fiksaantunut näkemykseensä, jonka mukaan Makronesiassa raha toimii viimekätisenä maksuvälineenä. Hän oli aamulla analysoinut Makronesian julkisten instituutioiden, Alltingin ja Penkin, suhdetta. Näin hän kuvasi asiaa Aapolle, josta oli pikku hiljaa tulossa hänen luotettunsa:
Alltingi ja Penkki toimivat yhteistyössä; molemmat edustavat julkista sektoria. Koska Penkille on annettu oikeus laskea liikkeelle viimekätisiä maksuvälineitä, niin Alltingi voi ostaa ihan mitä tahansa se haluaa; siltä eivät lopu rahat kesken, koskaan. Penkin kirjoissa olevat saatavat ovat näitä maksuvälineitä; ne edustavat julkisen sektorin velkaa ja yksityisen sektorin nettorahavarallisuutta.
Aapo ei nähnyt Keken kuvaavan Makronesian vaihdantajärjestelmää, vaikka kovasti yrittikin ymmärtää tämän tarjoamaa näkökulmaa. Hän kysyi: ”Onko Penkki siis mielestäsi jotakin velkaa niille, joilla on sen kirjoissa saatavia?”
Keke selitti, että asian voi nähdä näin, vaikka velka tässä tapauksessa tarkoittaakin vain sitä että Penkki lupaa maksaa 10 euroa sille jolla on 10 euron edestä maksuvälinettä hallussaan.
Aapon mielestä Keken vastaus ei varsinaisesti selventänyt asiaa.
Aapo ei kuitenkaan luovuttanut. Hän kertoi Kekelle siitä kuinka hänen johtamansa ryhmä oli kunnostanut polun, ja kuinka ostajana oli ollut yhteisö yhdessä, eli Alltingi. Aapo kävi läpi Penkin tekemät kauppaan liittyvät kirjaukset ja pyysi Kekeä kuvaamaan kyseisiä ilmiöitä omasta näkökulmastaan, käyttämänsä mallin pohjalta. Keke selitti juurta jaksain:
Alltingilla oli Penkissä tili, Yhteisö-tili, johon oli kytketty rajaton luotto[1]. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tilin voi vetää surutta miinukselle. Kun Alltingi maksoi Aapon ryhmälle 500 euroa, niin sen Yhteisö-tiliä debitoitiin. Aapon ryhmän jäsenten tileille ilmestyneet 500 euroa Penkki loi tilejä kreditoidessaan ikään kuin tyhjästä, napin painalluksella! Rahan luominen tyhjästä saattaa toki asioihin perehtymättömän korvaan kuulostaa uskomattomalta, mutta tämä todella oli asioiden laita. Näin julkinen sektori laski liikkeelle 500 euroa uutta rahaa, sen omia velkakirjoja, ja lisäsi samalla summalla yksityisen sektorin nettorahoitusvarallisuutta. Vaikka tällaisen velkakirjan haltija ei pysty lunastamaan sillä kultaa eikä edes suolaa, niin sillä on silti positiivinen arvo koska Alltingi hyväksyy näitä omia velkakirjojaan maksuna kun se asettaa veroja yhteisön jäsenille. Nämä velkakirjat ovat lisäksi laillisia maksuvälineitä, joilla voi maksaa myös yksityisiä velkoja. Yhdessä nämä Penkin liikkeellelaskeman rahan käyttömahdollisuudet takaavat sen, että rahalla riittää kysyntää.
Aapoa kiinnosti kuulla tarkemmin, että miten verotus Keken näkemyksen mukaan toimii. Keke selitti, että verotuksen yhteydessä yksityisen sektorin tilejä debitoidaan ja näin kierrossa olevan rahan määrä pienenee. Kuten hän hetki sitten oli todennut, niin Alltingi hyväksyy verojen maksuna omia velkakirjojaan, joita siis siirretään yksityisiltä tileiltä Yhteisö-tilille.
Keke vaikutti olevan ainakin osittain oikeassa, sillä yhteisön jäsenten tilejä oli tosiaankin debitoitu verotuksen yhteydessä. Mutta mitä jos verotettavalla yksilöllä oli tili miinuksella? Keken mukaan tämä maksoi veronsa kun tiliään debitoitiin, mutta Aapo ei nähnyt miten verojen ”maksu” olisi tapahtunut Alltingin omilla velkakirjoilla, kun ei kyseisellä veronmaksajalla ollut sellaisia edes Keken määritelmän mukaan hallussaan.
Myös se mitä Keke oli sanonut yksityisen sektorin nettorahoitusvarallisuudesta häiritsi Aapoa. Eerohan oli selittänyt, kuinka Yhteisö-tili oli vain välitili, ja kuinka sille kirjattu velka oli velkaa jonka yhteisön jäsenet tulivat lopulta maksamaan samalla tavalla kuin he maksoivat yksityisetkin velkansa – luovuttamalla hyödykkeitä. Jos yksityinen sektori on se joka vastaa noista Yhteisö-tilin veloista, niin yksityisen sektorin nettorahoitusvarallisuuden on oltava nolla.
Sitten olivat vielä nämä Alltingin/Penkin velkakirjat, joita saatavat Penkin kirjanpidossa kuulemma edustivat. Eihän noita kaikkia saatavia voitu mitenkään pitää julkisen sektorin velkakirjoina, kun Penkin taseen vasemmalla puolella oli Yhteisö-tilin – joka oli sitä paitsi juuri nyt nollilla – lisäksi paljon yksityisiä velkoja. Uusia saataviahan syntyi samaa tahtia kun syntyi yksityisiä velkojakin; aluksi kaikki velat olivat olleet yksityisiä, eikä ollut puhettakaan siitä että saatavat olisivat olleet saatavia joltakin tietyltä taholta, kuten Penkiltä tai Alltingilta.
Aapo oli sitä mieltä, että Eeron alkuperäinen kuvaus siitä miten vaihdantajärjestelmä toimii oli ollut hyvin selkeä. Jos Keke lopulta kuvasi samaa järjestelmää, niin hänen maalaamansa kuva siitä vaikutti kovin monimutkaiselta ja paikoin ongelmalliselta, jopa epäloogiselta. Makronesialaisten yleisen käsityksen mukaan yksilö joka luopui hyödykkeistä saamatta mitään vastineeksi sai tililleen kirjauksen, josta selvisi minkä hintaisista hyödykkeistä hän oli luopunut. Keken mukaan sama yksilö sai luovuttamiensa hyödykkeiden vastineeksi Alltingin/Penkin velkakirjoja, ja oli näin vastaanottanut maksun; hän voi vuorostaan suorittaa maksuja toisille luovuttamalla heille noita velkakirjoja. Siinä missä Keke näki jonkin tietyn tahon olevan velkaa sille jolla oli Penkin kirjoissa saatavia, eivät makronesialaiset nähneet saatavilla suoraa yhteyttä minkään toisen tahon velkaan. Kuten Eero oli kolmantena päivänä todennut: ”Uuden vaihdantajärjestelmän puitteissa Lauri ei voi esittää mitään vaatimuksia Tuomaksen tai kenenkään muunkaan suuntaan velkojan ominaisuudessa. Ei niin että hänen tarvitsisikaan: sen kun vain lähtee ostoksille – kyllä myyjiä aina riittää.”
Aapo totesi, että Keken vastuulle jäi näyttää että hänen kuvauksensa (lue: mallinsa) Makronesian vaihdantajärjestelmästä oli jollakin tavalla parempi, toimivampi, kuin yleisen käsityksen mukainen kuvaus. Tähän mennessä kuullun perusteella tilanne vaikutti olevan päinvastainen.







-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
[1] Ks. Overdraft.

Monday, August 29, 2016

Makronesia, päivä 10: Rahaa tyhjästä nyhtäistynä


Keke heräsi bussin neljänneltä penkkiriviltä täynnä halua päästä paremmin perille tämän mielenkiintoisen yhteisön toimintatavoista. Erityisesti häntä kiinnosti ymmärtää Makronesian vaihdantajärjestelmän logiikkaa. Muut olivat ohimennen puhuneet, kuinka lahjoista ja vastalahjoista pidetään kirjaa. Samalla hänen eilen suorittamissa kaupoissa oli kuitenkin ollut jotakin hyvin tuttua: hänen tililleen oli ensin kirjattu viisi euroa kun hän myi etanoita, ja kun hän sitten osti kaksi punasimppua niin neljä euroa oli otettu hänen tililtään pois, ja nyt siellä oli saldona enää yksi euro.
Bussin ulkopuolella Keke törmäsi Simeoniin. Keke selitti tälle innoissaan kuinka Makronesiassa käytetään kaupankäynnissä rahaa, euroja, aivan kuin koti-Suomessakin! Simeoni ei ymmärtänyt mitä Keke tarkoitti; Makronesian vaihdantajärjestelmän tarkoituksenahan oli nimenomaan ollut välttää rahan käyttö, koska he eivät olleet päässeet yksimielisyyteen siitä mitä raha on. Hän pyysi Kekeä perustelemaan väitettään.
Keke kuvaili Simeonille eilisiä kauppojaan: Hän oli ensin myynyt etanoita Eerolle, joka oli maksanut ostoksensa siirtämällä viisi euroa Keken tilille. Myöhemmin hän oli ostanut Aapolta kaksi punasimppua ja maksanut siirtämällä tililtään neljä euroa Aapon tilille. Nyt hänen tilillään oli jäljellä enää yksi euro; jos hän halusi ostaa jotakin suurempaa, piti hänen ensin hankkia lisää rahaa myymällä jotakin.
Simeoni myönsi, että Keken näkökulmasta katsottuna tosiaan saattoi näyttää siltä että hänen tilillään oli euroja joita toisille luovuttamalla hän pystyi ostamaan hyödykkeitä. Mutta muiden näkökulmasta katsottuna tässä ajattelutavassa ei ollut mitään mieltä. Kun Aapo myi Kekelle punasimppuja, niin Aapon tilille tehtiin kirjaus sen merkiksi että hän oli luovuttanut kalat saamatta mitään vastineeksi. Jos Aapon tilin saldo oli negatiivinen ennen kauppaa – niin kuin hyvin saattoi olla – niin tilille ”siirretyt” ”eurot” olisivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Jos tileillä oikeasti olisi rahaa jolla suoritetaan maksuja, niin sehän tarkoittaisi sitä että Eeron ”kirjanpitopulju” on pankki!
Simeoni oli sitä mieltä, että Keke tuijotti liikaa tilikirjoja ja loi kuvitteellisia merkityksiä niissä esiintyville numeroille. Hänen olisi parasta keskittyä siihen mitä tapahtui reaalimaailmassa: antamalla hyödykkeitä toisille ansaitsi hän oikeuden ottaa hyödykkeitä toisilta. Ensin Keke antoi lahjan ja myöhemmin hän sai vastalahjan. Tämä oli yksinkertainen, kiistämätön totuus.
Simeonin saarnasta huolimatta Keke oli täysin vakuuttunut siitä, että hänellä oli maksuvälineitä tilillään. Jos Simeoni ei tätä ymmärtäisi, niin ehkä muut ymmärtäisivät. Jonkun oli pakko ymmärtää. Mutta nyt hän lähtisi etsimään ruokaa.
Koko iltapäivän Keke kulki myymässä appelsiineja ja etanoita kanssaveljilleen. Hän pyysi kohteliaasti näitä suorittamaan maksun ostoksistaan siirtämällä euroja hänen tililleen. Aapolta jälleen kalaa ostaessaan hän tiedusteli kelpaako tälle maksu tilisiirron muodossa. Kauppakumppanien reaktiot olivat järjestään hölmistyneitä, mutta koska Keke käytti kauppojen kirjaamisessa vimpainta siinä missä muutkin niin hän sai heidän puolestaan kuvitella mitä halusi.
Keken eksentriset jutut saivat Tuomaksen vitsailemaan iltanuotiolla hyväntahtoisesti: ”Olisko sulla heittää euro, Keke? Iltapalaa pitäis saada, mutta kun on tili ikävästi nollilla!”
Tästä illasta lähtien Keke tunnettiin lempinimellä Euro-Keke.



Friday, August 26, 2016

Makronesia, päivä 9: Epäluottamuslause


Tuomaksen teki mieli muna-pekoniaamiaista. Häneltä olivat tulitikut loppu, joten hän ryömi bussin matkatavaratilan perukoille täydennystä etsimään. Sieltä hän kaikeksi yllätyksekseen löysi tulitikkujen ja paistinpannun lisäksi parrakkaan, lyhytkasvuisen miehen vetämästä sikeitä. Oliko tämä joku makronesialainen aboriginaali? Ei. Mies puhui unissaan selvää suomea: ”Valtavirta... perkele... saatana”.
Vieras mies heräsi säikähtäin. Torpedon lailla hän syöksyi Tuomaksen kainalon alta, hyppäsi ulos bussin matkatavaratilasta ja pinkaisi metsään. Tuomas perään, ja eipä aikaakaan kun hän kuuli rääkäisyn: uusi tuttavuus oli pudonnut villisika-ansaksi kaivettuun, kaksi metriä syvään kuoppaan. Pian kuopan ympärille oli kokoontunut suuri joukko, joka sai kuulla ansaan joutuneen, Kekeksi itsensä esitelleen miehen koskettavan tarinan.
Keke oli valmistunut viisi vuotta sitten taloustieteen tohtoriksi Missourin yliopistosta (Kansas City, USA). Veri veti kuitenkin koto-Suomeen, ja sinne palattuaan hän oli kolmen vuoden ajan turhaan yrittänyt hakea paikkaa paikallisista opinahjoista. Hän oli kohdannut työnhaussa ikävää syrjintää. Ei, ei häntä pituutensa vuoksi ollut syrjitty. Hän vain sattui edustamaan väärää taloustieteen koulukuntaa. Suomessa akateemisina portinvartijoina toimivat lähinnä uusklassisen taloustieteen[1] edustajat, ja hän taas oli jälkikeynesiläinen. Vielä tarkemmin määriteltynä hän oli Modernin Rahateorian (MMT) edustaja, mikä nähtiin valtavirtataloustieteilijöiden toimesta erittäin suurena stigmana.[2]
Epäreiluksi kokemansa kohtelun ja sitä seuranneen työttömyyden katkeroittama Keke oli viimeisen vuoden ajan erikoistunut huijauksiin, joissa hän sulkeutuu suureen matkalaukkuun jonka hänen rikoskumppaninsa sijoittaa pidempää matkaa ajavan bussin ruumaan. Matkan aikana hän kömpii ulos laukusta taskulampun kanssa, tyhjentää kanssamatkustajien laukut arvoesineistä ja palaa takaisin omaan laukkuunsa ennen perille saapumista. Määränpäähän saavuttua bussissa matkustanut rikoskumppani poimii laukun ruumasta. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että rikoskumppani oli humalapäissään asettanut laukun taloustieteilijöiden tilausajobussin muista matkalaukuista tyhjään ruumaan ja astunut itse viereiseen Helsinki-Tampere-linjan bussiin.
Makronesiaan päädyttyään Keke oli piilotellut bussin ruumassa ja poistunut sieltä vain öisin ruuanhakuun. Liekö kohtalon ivaa, kun Keke oli päätynyt planetaalle jolla ei ollut tarjolla töitä sen kummemmin taloustieteilijöille kuin varkaillekaan.
Moni tieteilijöistämme tunsi sääliä Kekeä kohtaan, eikä ollut epäilystäkään siitä etteikö heidän tulisi toivottaa tämä tervetulleeksi yhteisöön. Aapo tarjosikin auttavaa kättä, johon tarttuen Keke kampesi itsensä ylös kuopasta. Mutta kuinka he voisivat hyväksyä vaihdantajärjestelmän piiriin henkilön, jolla oli vahvaa näyttöä halusta ottaa ilman tarkoitustakaan antaa samalla mitalla takaisin? Tuomas ilmaisi ongelman näin: ”Varkaan ja Makronesian vaihdantajärjestelmän logiikat eivät olleet keskenään yhteensopivia”.
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, etttä Keke ei ainakaan toistaiseksi nauttinut kanssaihmistensä luottamusta. Tämä tarkoitti sitä, että hänen tuli luovuttaa hyödykkeitä ennen kuin hän voi ottaa hyödykkeitä; hän ei voi ostaa hyödykkeitä ilman että on suorittanut niistä maksun etukäteen myymällä hyödykkeitä. Barter-taloudessa tämä ehto toteutuisi tietysti itsestään. Makronesian vaihdantajärjestelmän tapauksessa tämän ehdon toteutuminen varmistettaisiin niin, että järjestelmään asetettaisiin rajoite joka estäisi Kekeä solmimasta kauppaa jonka seurauksena hänen tilinsä saldo painuisi negatiiviseksi, debet-puolelle.
Keke ymmärsi tilanteen ja piti kohtelua täysin reiluna. Hän ei tietenkään ollut sellaisessa asemassa, että voisi ottaa muilta hyödykkeitä ja jättää maksun myöhemmäksi. Jos kaikille sopisi, niin hän lähtisi tästä mielellään heti ruuanhakuun. Yönsä hän voisi nukkua toistaiseksi bussissa.
”Hetkinen”, sanoi Timo, muistaen sateisen yön jolloin kaikki pakkautuivat kahteen majaan. ”Miksi kenellekään ei tullut mieleen, että olisimme voineet nukkua bussissa?” Viisaskin voi tuntea itsensä välillä todella tyhmäksi.
Päivä kului kaikkien osalta arkiaskareissa. Alkuillasta Eero toimitti Kekelle henkilökohtaisen vimpaimen ja opasti sen käytössä. He saivat kirjattua ensimmäisen kaupankin, sillä Eero oli halukas ostamaan Kekeltä etanoita viiden euron hintaan.
Keke tunsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jonkinlaista ylpeyttä, kun hän myöhemmin illalla osti Aapolta kaksi punasimppua.






------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ 

[1] Makrotaloustieteen puolella uuskeynesiläisten nähdään edustavan uusklassista suuntausta.
[2] Ks. esim. valtavirtaa edustavan Heikki Pursiaisen kirjoitus, jossa hän toteaa näin: ”Haastateltu henkilö oli kuitenkin pienellä kirjoitettavan rahateorian asemesta isolla kirjoitettavan ”Modernin Rahateorian” kehittäjä. Isokirjaiminen versio ei ole tiedettä, vaan eräänlainen aktivistien lahko tai kuppikunta, jolla ei ole tekemistä varsinaisen rahateorian kanssa.”

Wednesday, August 24, 2016

Makronesia, päivä 8: Keisari Alltingilta käy käsky


Kuoleman jälkeen oli elämää: yhden poistuttua joukosta heräsivät jäljellä olevat makronesialaiset seuraavaan päivään täynnä energiaa. Heillä kaikilla oli vahvistunut tunne siitä, mitä on olla elossa.
Koska suurempia projekteja ei juuri nyt ollut käynnissä, kutsui Eero kokoon aivoriihen. Kokoontumispaikaksi hän ehdotti rannan tuntumassa olevaa, kolmen suuren kiven reunustamaa pientä metsäaukeamaa. Demokratian historiaa kunnioittaen nimesivät he paikan Alltingiksi. Kokouksen tavoitteena oli päättää miten yhteiset velat, joita oli Yhteisö-tilillä kirjattuina vielä 600 euron edestä, kuitattaisiin.
Simeoni pyysi Eeroa vielä kerran selittämään, miten yhteiset velat ja verotus Makronesiassa toimivat. Kirjausten taustalla ollut logiikka ei sinänsä vaikuttanut monimutkaiselta, mutta aiempi ymmärrys siitä miten veroja maksetaan rahasuoritusten muodossa vaikeutti asian hahmottamista. Eero ymmärsi tämän. Jos hän yrittäisi ajatella asiaa selkeästi ja ääneen, kuulostaisi se jotakuinkin tältä:
Otetaan polku-urakka esimerkiksi, mutta kuvitellaan että työn suoritti Aapo yksin. Aapo on näin luovuttanut hyödykkeen, jonka hinnaksi on ostajan kanssa sovittu 500 euroa. Ostaja on yhteisö, he kaikki yhdessä. Vaihdantajärjestelmän logiikan mukaisesti Aapon tulee saada korvaus jollekin toiselle luovuttamastaan hyödykkeestä, ja tässä noudetaan sääntöä jonka mukaan Aapon korvauksena saamien hyödykkeiden hinnan tulee vastata Aapon luovuttaman hyödykkeen hintaa (ks. Eeron ja Aapon keskustelu lahjasta ja vastalahjasta). Polku-urakan tapauksessa ostaja ei ole puhtaasti joku toinen, vaan myös Aapo kuuluu ostajaryhmään. Näin olisi väärin todeta, että Aapon tulee saada suorittamastaan työstä korvaukseksi 500 euron edestä hyödykkeitä muilta. Mutta kenties olisi reilua, että hän saisi noin 482,76 euron[1] edestä hyödykkeitä. Mietitäänpä samaa tilannetta yhteisössä, jossa nykyistä vaihdantajärjestelmää ei olisi käytössä. Jos kaikki 28 muuta yhteisön jäsentä luovuttaisivat Aapolle nyt kukin hyödykkeitä 17,24 euron edestä ilman minkäänlaista odotusta vastasuorituksesta, saisi Aapo polun kunnostamistyöstä korvaukseksi 482,72 euron edestä hyödykkeitä. Näin jokainen yhteisön jäsen – Aapo mukaanlukien -- olisi lopulta luopunut reilun 17 euron hintaisista hyödykkeistä saamatta näille mitään välitöntä vastiketta (ts. näiden hyödykkeiden luovuttaminen ei johda vastavuoroiseen oikeuteen ottaa hyödykkeitä). Välillisen[2] vastikkeen he saavat parempikuntoisen polun muodossa.
Nämä reilun 17 euron hintaiset hyödykkeet, joista yhteisön jäsenet luopuivat ilman välitöntä vastiketta, ovat maksettuja veroja. Todellisuudessa vain Aapo luopui hyödykkeistä jotka päätyivät suoraan yhteiseen käyttöön (polun kunnostamistyö; hinta 500 euroa), kun taas muut luopuivat hyödykkeistä Aapon hyväksi. Siinä missä Aapo maksoi työllään reilun 17 euron osuuden polun kunnostamisesta, maksoivat muut noin 483 euron osuuden polun kunnostamistyöstä luovuttamalla 500 euron arvoisen työn suorittaneelle Aapolle hyödykkeitä.
Palataanpa nykyisen vaihdantajärjestelmän maailmaan. Tällaisen kaikille lankeavan tasaveron tapauksessa ei tietenkään olisi mitään tarvetta käyttää Yhteisö-välitiliä. Voitaisiin kreditoida Aapon tiliä 500 eurolla (bruttoperiaate) ja debitoida jokaisen yksilön (Aapo mukaanlukien) henkilökohtaista tiliä 17,2414 eurolla. Nämä kirjaukset johtaisivat lopulta samaan lopputulokseen kuin maailmassa ilman vaihdantajärjestelmää: Jokainen yksilö olisi joko luopunut jo (kirjauksen jälkeen nolla- tai kredit-saldo), tai tulisi myöhemmin luopumaan (kirjauksen jälkeen debet-saldo), reilun 17 euron hintaisista hyödykkeistä saamatta niille välitöntä vastiketta -- ja kaikkien käytössä olisi parempi polku. (Tarkkaavaiset lukijat ovat kenties jo huomanneet, että Eeron päivittäin suorittaman kirjanpitotyön voidaan katsoa olevan verotuksen avulla kustannettava, yhteiseen käyttöön luovutettu hyödyke.) Verotuksessa etuperiaatteeksi kutsutaan sitä, kun yksilöä verotetaan hänen saamansa hyödyn perusteella. Jos kaikki hyötyvät saman verran Aapon suorittamasta polun kunnostamistyöstä, voimme katsoa että kukin on vastaanottanut reilun 17 euron hintaisen hyödykkeen. Näin on tietysti täysin loogista, että jokaisen tiliä debitoidaan 17 eurolla, kuten kenen tahansa 17 euron hintaisen hyödykkeen vastaanottaneen (ostaneen) tiliä.
Yhteisö-välitilin käyttö tekee rajan yksityisen ja yhteisöllisen/julkisen hankinnan välillä selvemmäksi. Kun ostot kirjataan tuolle välitilille, niin on vaikea osoittaa ketkä maksavat vastaanotetut hyödykkeet ja mikä on kunkin maksajan osuus. Tähän sisältyy tietysti riskinsä. Joskus on yllättävän helppoa tehdä ostopäätöksiä, kun maksajana ovat ”kaikki”. Kauppaneuvottelut jakautuvat pidemmälle ajanjaksolle: ensin päätetään hinnasta ja myöhemmin päätetään siitä kuka tuon hinnan maksaa.
Etuperiaatteesta kiinni pitäminen kaikkien julkisten hankintojen maksamisessa on kuitenkin vaikeaa. Jos yhdessä rakennetaan vaikka laituri, niin hyötyvätkö kaikki siitä tasapuolisesti? ”Kalastajat hyötyvät eniten”, sanoo yksi. ”Kalanostajat hyötyvät halvempien hintojen kautta”, sanoo toinen. Lopputuloksena voi olla vaikkapa toistaiseksi voimassa oleva 20 euron hintainen vuosittainen kalastuslupa (DR 20€ kalastaja, CR 20€ Yhteisö) ja kalalle asetettu 10 prosentin myyntivero (DR 11€ ostaja, CR 10€ kalastaja, CR 1€ Yhteisö).
Verovelvollisen saaman hyödyn ja hänen maksamansa veron suhdetta on usein mahdoton todentaa. Näin on kenties parempi ajatella niin, että jokainen maksaa veroa lahjoittamalla hyödykkeitä yhteisön hyväksi – eikä niin, että hän tällä tavoin hyödykkeistä luopumalla maksaa hyödykkeitä joita hän on yhteisöltä vastaanottanut, vaikka tässä ajattelussa paljon perää onkin. Yhteisön hyvä (lahja) on yleensä myös yksilön hyvä (vastalahja), mutta sen hyvän hintaa on erittäin vaikea määrittää.
Eeron näin selvennettyä verotuksen logiikkaa, oli aika tehdä valistunut päätös koskien sitä miten yhteisön jäseniä voitaisiin verottaa 600 euron suuruisen julkisen velan kattamiseksi. Eero oli miettinyt hieman vaihtoehtoja. Suolatasangolle voitaisiin perustaa tullipiste, josta jokaisen suolaa noutavan pitäisi ostaa suolanottolupa. Luvan hinta määriteltäisiin noudettujen suolakilojen mukaan – esimerkiksi 0,20 euroa per kilo. Tämä tarkoittaisi sitä, että niin suolan noutajat kuin heiltä sitä ostavatkin maksaisivat ”suolaveroa”. Jos tuota veroa perittäisiin vain niin kauan että sillä saataisiin katettua 500 euron polku-urakka, niin tällä voisi olla haitallinen vaikutus rationaalisten yksilöiden resurssien käyttöä koskeviin päätöksiin. Yksilön nimittäin kannattaisi minimoida oma suolankäyttö niin kauan kuin suolavero olisi voimassa ja antaa näin muiden maksaa suurempi osa polun kunnostamisesta. Eikä tullipisteen hallinnointi olisi sekään ilmaista, vaan vaatisi resursseja; vaikka kaikki luottamusta nauttivatkin, niin ei suolanottoluvan ostamista pelkästään omantunnon varaankaan kannattaisi laskea.
Eero päätyi seuraavaan ehdotukseen: ylivoimaisesti yksinkertaisinta ja varmasti tehokkaintakin olisi, jos kaikki saataisiin suostumaan kertaluonteiseen tasaveroon jolla katettaisiin koko 600 euron debet-saldo Yhteisö-tilillä. Tämä ehdotus hieman yllättäenkin kelpasi polun kunnostamista alunperin vastustaneelle ”klikille”, sillä he olivat aamutuimaan käyneet toteamassa Aapon ja Eeron ryhmän tehneen hyvää työtä. Varmistaakseen porukan ainoan kasvissyöjän, jälkikeynesiläisen Timon, osallistumisen toissailtaisten possujuhlien kustantamiseen tarjoutui Aapo lahjoittamaan tälle kilon quinoaa. Aapon symbolinen ele varmisti Timon hyväksynnän. Näin Eero pääsi kirjaamaan CR 600€ Yhteisö, DR 600€/29 x 29 yksilökohtaista tiliä.
Näin koko Makronesia oli ensimmäistä kertaa verolle pantu ja hyvillä mielin myös veronsa suorittanut – tai ainakin luvannut suorittaa.[3] Alltingi oli puhunut.








----------------------------------------------------------------------------------------------------

[1] 500€/29 henkilöä = 17,24€/henkilö.
[2] ’Välitön’ tarkoittaa jotakuinkin samaa kuin ’suora’, ja ’välillinen’ taas vastaa jotakuinkin ’epäsuoraa’. Tätä ei pidä sekoittaa ns. välittömiin veroihin (esim. tulovero) ja välillisiin veroihin (esim. alv).
[3] Ne joiden tilillä veron kirjaamisen jälkeen on debet-saldo, voidaan katsoa suorittaneen veronsa vasta kun he ovat luopuneet hinnaltaan suuremmasta (kumulatiivisesta) hyödykenipusta kuin on höydykenippu jonka he ovat henkilökohtaiseen käyttöönsä ottaneet. Tämä toteutuu kun tilin saldo on nolla; esimerkiksi niin, että Luovutetut hyödykkeet 600€ miinus Vastaanotetut hyödykkeet 580€ = 20€ (vero).

Monday, August 22, 2016

Makronesia, päivä 7: Kuolema ja verot


Liekö edellisillan aiheuttama uupumus tehnyt tepposensa, kun introvertti tieteilijä jonka nimeä kukaan[1] ei muistanut jätti palaamatta aamun kalastusmatkalta. Laajatkaan etsinnät eivät valitettavasti tuottaneet tulosta. Miehen kohtalo järkytti monia: kuolla nyt niin ettei kukaan muistotilaisuuteen osallistujista edes muista nimeäsi. Kuin ei olisi elänyt ollenkaan, vaan ollut pelkkä haamu maan päällä.
Minuutin hiljaisen hetken jälkeen kaikkien huulilla oli seuraava kysymys: aiheuttiko kuolemantapaus luottotappioita? Eero tarkisti asian. Nimettömän miehen tilillä oli 80 euron kredit-saldo, mutta jos tänään tilille mahdollisesti tehtävä 200 euron debet-kirjaus luovutettavan yösijan johdosta – hänhän ei kuulunut rakentajiin – lasketaan mukaan, niin luottotappio on 120 euroa. Nimetön mies on tietysti nyt löytänyt toisenlaisen leposijan, joten hänelle kaavailtu petipaikka jää vapaaksi. Jos 200 euron debet-kirjaus jätetään hänen tililleen tekemättä, niin jotakin muuta tiliä pitää debitoida 200 euron edestä; muussa tapauksessa pitää luottotappio kattaa jotenkin.
Alkuillasta kaikki kymmenen majaa luovutettiin yhteisön jäsenten käyttöön; rakentajat lupasivat tehdä seuraavina päivinä ”takuukorjauksia”, jos puutteita havaittaisiin.[2] Miehet jaettiin majakuntiin arvalla. Aapo ja Eero päätyivät jakamaan yhden majoista kahdestaan, Nimettömän kohtalosta johtuen. Iltaan mennessä myös polun kunnostamistyö oli suoritettu loppuun, ja olikin aika miettiä millaisiin kirjauksiin näiden hyödykkeiden luovutusten tulisi johtaa.
Kredit-kirjausten osalta tilanne oli selvä: Sovitun mukaisesti Rakentajien tiliä kreditoitaisiin 3000 eurolla[3] ja polun kunnostaneiden viiden miehen tilejä kreditoitaisiin kutakin 100 eurolla.
Ei-rakentajien tilejä debitoitaisiin kutakin 200 eurolla merkkinä vastaanotetusta yösijasta. Mutta Nimetön mies ei ollut ottamassa vastaan yösijaa, joten pienen harkinnan jälkeen oltiin yhtä mieltä siitä että hänen tiliään ei olisi mitään mieltä debitoida. Aapo ja Eero ehdottivat, että heidän tilejään voitaisiin debitoida 200 euron sijaan 300 eurolla, koska he kahdestaan ottavat vastaan 600 euron hintaisen majan[4]. Tämä ratkaisi tilanteen niin, että Nimettömän miehen kuolema ei aiheuttanut luottotappioita, vaan päinvastoin ”luottovoittoja” 80 euron edestä. (Näihin ”luottovoittoihin” palataan myöhemmin.)
Majakauppoihin liittyvät kirjaukset olivat täten selvät: CR 3000€ Rakentajat[5], DR 300€ x 2 (Aapon ja Eeron tilit, yhteensä 600€) + DR 200€ x 12 (yksilökohtaiset ei-rakentajien tilit Aapoa ja Eeroa lukuunottamatta, yhteensä 2400€).
Polku-urakan osalta ei edelleenkään osattu päättää kenen tiliä voitaisiin debitoida, joten 500 euron debet-kirjaus tehtiin alustavan sopimuksen mukaisesti Yhteisö-välitilille: DR 500€ Yhteisö, CR 100€ x 5 (Aapon ja Eeron ryhmän henkilökohtaiset tilit). Eero halusi kuitenkin tehdä selväksi sen, että Yhteisö-tiliä tultaisiin jossakin vaiheessa, ajan myötä, kreditoimaan 500 eurolla ja tuolloin samalla summalla debitoitavat vastatilit olisivat henkilökohtaisia tilejä. Vaihdantajärjestelmän logiikka vaati tätä. Jos esimerkiksi Simeoni saa jonkinlaista hyötyä paremmasta polusta, niin hän on hyötynyt polun kunnostaneiden työstä (luovutettu hyödyke) ja hänen voidaan näin katsoa olevan yksi luovutetun hyödykkeen vastaanottajista. Jotta voidaan varmistaa, että Simeoni luovuttaa hyödykkeitä samasta euromäärästä kuin hän vastaanottaa hyödykkeitä, pitää hänen tiliään debitoida polku-urakan seurauksena. Tämä debet-kirjaus tietysti mahdollistaa Yhteisö-välitilin kreditoimisen ja näin Yhteisö-tilin debet-saldo pienenee. Yhteisön jäsenten tileille tällä tavoin tehtävät debet-kirjaukset ovat verotusta. Ei ole olemassa Yhteisöä joka voitaisiin erottaa sen jäsenistä niin, että jäsenet eivät lopulta aina olisi niitä jotka vastaanottavat hyödykkeitä ja luovuttavat hyödykkeitä. Yhteisö on sen jäsenet – la société, c’est nous.
Nimetön mies jätti jälkeensä 80 euron edestä saatavia. Nuo edustavat hyödykkeitä, joita hän ei tule koskaan ostamaan. Ne jotka häneltä ovat hyödykkeitä aikanaan ostaneet tulevat maksamaan, tai ovat jo maksaneet, jokaisen ostamansa hyödykkeen myymällä hyödykkeitä samasta hinnasta. Nimettömän miehen aikanaan luovuttamat 80 euron hintaiset hyödykkeet ovat kuitenkin jälkikäteen tarkasteltuna puhdas lahja, koska hän ei niistä ”vastalahjaa” tule saamaan. Kenelle tuo lahja kuuluu? Testamentin puuttuessa se lahja kuuluu tietysti yhteisölle – kaikille yhdessä. Nimettömän miehen voidaan täten katsoa ikään kuin maksaneen veroa, eli hän on luovuttanut hyödykkeitä yhteiseen käyttöön saamatta välitöntä vastiketta[6]. Nämä maksetut verot[7] kirjataan seuraavasti: DR 80€ Nimetön, CR 80€ Yhteisö. Näin Yhteisö-tilin debet-saldo pienenee 80 eurolla, mikä tarkoittaa sitä että osa polku-urakasta (500€), kahdesta villisiasta (120€) ja kolmesta pirtupullosta (60€) voidaan katsoa kuitatuksi. Tilin debet-saldoksi muodostuu tämän kirjauksen jälkeen 600 euroa.
Edelleen hieman krapulaiset sankarimme olivat saaneet kirjanpidosta tarpeekseen tälle päivälle. Simeonin ehdotuksesta päivä päätettiin yhteislaululla[8]:

Tämä murheen harmaa ja
karu maa,
se rohkeimmatkin lannistaa.
Jos velkasi pääset sä kuittaamaan,
vielä kaksi on ovella ottajaa:
verot ja kuolema.
Verot ja kuolema.





-----------------------------------------------------------------------------------------------------



[1] Eerokaan ei ollut kehdannut enää kysyä miehen nimeä neljäntenä päivänä tiliä perustaessaan, vaan oli perustanut tilin nimellä ”Nimetön”. Kun mies oli saman päivän iltana tullut ilmoittamaan nimensä puuttumisesta, oli Eero sanonut että kyseessä on bugi jonka hän korjaa kunhan vain kiireiltään ehtii.
[2] Tämä tarkoitti todellisuudessa sitä, että syystä tai toisesta he halusivat luovuttaa majat ennen kuin olivat ehtineet ne viimeistellä. Simeoni sanoi seuranneensa tässä rakennusalan yleistä käytäntöä.
[3] Tämän osalta oli sovittu jonkinlaisesta nettomenettelystä. Sama lopputulos oltaisiin voitu saavuttaa myös niin että oltaisiin kreditoitu Rakentajien tiliä 6000 eurolla, jolloin myös rakentamiseen osallistuneiden 15 miehen tilejä olisi debitoitu kutakin 200 eurolla.
[4] Heillä olisi tietenkin ollut kaikki oikeus todeta, etteivät he halua kukin puolta majaa käyttöönsä ja tarjota osuuttaan muille. Mutta lisätila sattui kelpaamaan molemmille, eikä kukaan muista halunnut riitauttaa asiaa.
[5] Tämä on välitili, jota debitoidaan kun rakentajat ovat päättäneet mistä summasta kunkin henkilökohtaista tiliä kreditoidaan.
[6] Jossakin muodossa yksilö tietysti yleensä hyötyy, osana yhteisöä, yhteiseen käyttöön luovuttamistaan hyödykkeistä.
[7] On hyvin tärkeää muistaa aina pitää mielessä mitä kirjausten ulkopuolella tapahtunutta milloinkin ollaan kirjaamassa. Kirjaukset eivät koskaan ole muuta kuin kirjauksia: maksut tapahtuvat kirjausten ulkopuolella, hyödykkeiden muodossa. Yksilöiden välisessä kaupankäynnissä (kauppa)tapahtumien ja niihin liittyvien kirjausten välillä ei ole suurempaa viivettä, mutta kun on kyse esimerkiksi yhteisöllisten vastattavien maksusta verotuksen kautta niin yhteys maksun ja sen kirjaamisen välillä voi usein olla melko epäselvä. Kun yksilön tiliä debitoidaan verotuksen yhteydessä, niin tämä tarkoittaa että hän on joko aiemmin myynyt hyödykkeitä joista hän ei nyt tule saamaan maksua – aiemmin tehty kredit-kirjaus ikään kuin perutaan – tai vaihtoehtoisesti, aiemman kredit-saldon puuttuessa, hänelle muodostuu vastattavia eli yhteisöllinen vastattava muuttuu yksityiseksi vastattavaksi.
[8] Vilperin Perikunta: ”Verot ja kuolema” (Youtube).